Tanta neve e tanto sole

Yliopiston kansainvälisten suhteiden toimistossa työskentelee harjoittelijana Stefano. Hän valmistui itse kandidaatiksi media-alalta viime vuonna, mutta ei halunnut aloittaa maisterin tutkinnon tekemistä. Sen sijaan hän ryhtyi harjoittelijaksi opetellakseen englantia ja saadakseen työkokemusta. Stefanon päätoimenkuva vaikuttaa nyt olevan ohjelman järjestäminen meille vaihtareille.

Tervetuliaisiksi Stefano oli järkännyt koko vaihtariporukan mukaan yliopiston liikuntapalveluiden perisveitsiläiselle kelkkailu ja fondue-retkelle. Kelkkailun sai halutessaan vaihtaa muuhun lasketteluun ja fonduen kahteen muuhun ruokavaihtoehtoon. Pääkallopaikkana toimi Splügen jossakin päin saksankielistä Sveitsiä; matka kesti bussilla noin puolisentoista tuntia. Maisemat olivat hienot, kun noustiin Luganon noin 280 metristä Splügenin 1500 metriin ja vesisade muuttui lumisateeksi. Splügenissä oli vielä viitisen astetta lämmintä, mutta silti tuoretta (märkää) lunta oli maassa n. 15 senttiä. Vanhaa lunta olikin sitten kahta kauheammat kinokset – todella talvinen tunnelma.

Kelkkoina oli perinteistä puista käppyräjalkakelkkaa mukailevat muoviset versiot. Niitä oli rajoitetusti, joten laskimme pareittain. Nousimme muiden laskettelijoiden kanssa hiihtohissillä rinteen päälle, josta lähti metsää kohti pelkästään kelkoille tarkoitettu reitti. Tsekkiläisen Janin kanssa otimme rinteen heti haltuun: lähdimme keskikastissa, mutta olimme alhaalla ensimmäisinä. Ilman rattia kelkkaa oli hankala kääntää jyrkissä mutkissa, joten ulosajoilta ei voinut välttyä. Välillä sukelsimme itse lumeen ja välillä keilasimme facebook-materiaalia kuvaamaan jääneitä singaporelaisia. Neljänteen noin kymmenminuuttiseen laskuun oli hyvä lopettaa, kun Jan nyrjäytti nilkkansa ja kaikki vaatteetkin olivat jo likomärkiä.

Kelkkailun päätteeksi menimme sisälle lämmittelemään ja syömään. Tarjottu fondue ei saanut kehuja keneltäkään: pelkkää (vääränlaista) leipää ja erikoisenmakuista juustoa. Ilmeisesti muutkaan ruokavaihtoehdot eivät olleet kummoisia ja kaikkien ajatukset siirtyivät nopeasti paluubussissa nukkumiseen.

Samana viikonloppuna järjestimme vaihtariporukalla myös omatoimista ohjelmaa. Sää oli kuin morsian, joten helppona päiväretkivalintana kävelimme 5 kilometrin matkan Gandrian pieneen rantakylään. Tsekkiläisen Radimin mukaan aikaisemmin salakuljettajien suuressa suosiossa olleeseen kylään menee kiva pieni polku Luganojärven rantaa pitkin Italian rajaa kohti. Tällä kertaa itse kylä oli täysin autio, koska sesonki ei ole vielä alkanut. Ravintolat ja kuppilat aukeavat vasta maaliskuun loppupuolella.

Sunnuntaina suurin osa lähti laskettelemaan Airoloon ja osa meni elokuviin. Koska en laskettele ja en mene elokuviin Suomen mittakaavalla kesäisenä päivänä, otin omaa lomaa Locarnossa. Se on Sveitsin matalimmalla sijaitseva ja aurinkoisin kaupunki. Se kuuluu Luganon tavoin italiankieliseen Ticinoon ja sinne pääsee paikallisjunalla tunnissa. Olin valmiiksi katsonut, että sen mielenkiintoisimmat nähtävyydet ovat vuoren rinteillä. Ensimmäisenä niistä luostari Madonna del Sasso, suomeksi öbaut ”Kiven Madonna”. Kivenkova nimi tulee ilmeisesti siitä, että 1400-luvulla joku oli nähnyt Neitsyt Marian ilmestyvän kyseisellä kallioilla ja päättänyt rakentaa sille paikalle tällaisen pyhän rakennuksen.

Madonna del Sassoon pääsi kävelemällä Via Crucis –nimistä polkua. Mutkittelevien portaiden varrella oli pieniä alttareita, joissa oli tauluilla esitetty Jeesuksen kärsimyksiä. Luostari oli kaunis kokonaisuus upeissa maisemissa.

Luostarin vierestä hyppäsin gondolihissiin, joka vei minut vielä paremmille näköalapaikoille: vuoren päällä kulkevaan tavalliseen hiihtohissiin yhdistettynä aina 1600 metriin. Huipulla oli yllättävän lämmintä ja siellä käyskentelivät hiihtäjät, lumilautailijat, lumikenkäilijät ja itseni kaltaiset umpituristit sulassa sovussa. Niin ja olihan siellä myös taivaan täydeltä varjoliitäjiä nauttimassa optimaalisista olosuhteista. Lumihuippuja ja alhaalla näkyvää, Italian puolella pääosin olevaa, Lago Maggiore -järveä ihaillen tallustelin hissukseen alas lumista polkua gondolihissin lähtöpaikalle. Gondolihissillä pääsin taas luostarille ja ennen pitkää Locarnon kaduille. Locarno on nätti pieni kylä järven rannalla ja vuorten juurella -  samalla tavalla kuin Luganokin. Kokemusta varjosti ainoastaan reissulla iskenyt yhä vaivaava flunssa.

Kuvia on kertynyt paljon. Täytyy laittaa niitä muualle esille tässä piakkoin.