Näin ranskankielistä Sveitsiä
ensimmäisen kerran Geneven autonäyttelymatkalla junan ikkunasta. Toukokuun
alussa ostin kaksi peräkkäistä koko päivän flexicard-matkakorttia luentojen ja
tenttien väliin ja matkareitti muodostui nopeasti Geneve-järven ympärille. Yöpyminen matkalla oli järkevää, koska Luganosta juna Geneve-järvelle kiertää
Zürichin tai Luzernin kautta yli viisituntisen lenkin.
Lähdin aamuvarhain junalla kohti
Lausannea. Tällä kertaa olin valinnut junan niin, että minimoin kallistelevat
junat. Luzernissa oli sen verran vaihtoaikaa, että kerkesin nappaamaan
kinkkutäytteisen pretzelin mukaani, erittäin jees. Junan puksuttaessa
saksankielisten alueiden läpi maisemat eivät olleet erityisen henkeäsalpaavia,
mutta Geneve-järveä lähestyttäessä juna meni tunneliin, joka päättyi
viinitarhojen keskelle järvestä nousevan rinteen päälle. Matkustajat kohahtivat
yhteen ääneen, kun aurinkoinen näkymä paljastui, aivan kuin oli tapahtunut jo
autonäyttelymatkalla aiemmin samassa kohtaa. Suut pysyivät auki aina junan
laskeutuessa Lausanneen asti.
Olin lukenut että Lausanne on
nuorekas kaupunki ja ennakkotiedot vahvistuivat todeksi, kun ensimmäinen
näkemäni ihminen oli punapipoinen hipsteri, joka heitti 80-luvun kilpapyöränsä
olalleen ja lähti nousemaan portaita.
Ostamani matkakortti on siitä
kätevä, että se käy isoimpien kaupunkien paikallisliikenteeseenkin. Pääsinkin
testaamaan Lausannen modernia maamerkkiä, metroa. Lausanne on 130 000
asukkaallaan maailman pienin kaupunki, jossa on täysimittainen metroverkosto.
Linjoja on kaksi: toinen menee rinnettä ylös ja alas, ja toinen menee rannan
suuntaisesti. Lausanne on arkkitehtuuriltaan hieno ja vaihteleva. Korkeuserot
ovat kuitenkin suuria, joten rinnettä kipuavaa metrolinjaa tuli hyödynnettyä.
Heitin tavaroita hostellille ja
lähdin kohti rantaa. Lausanne on olympiapääkaupunki ja Kansainvälisen
olympiakomitean päämaja oli kivenheiton päässä majapaikaltani. Sen vierestä
lähdin kävelemään rantaväylää pitkin kohti kaupunkia ja minulle tuli todella
kotoisa olo. Ensimmäistä kertaa Sveitsissä olin tullut kaupunkiin, jossa tuli
tunne, että siellä on ihmisten oikeasti hyvä elää. Ihmiset skeittasivat,
juoksivat, rullaluistelivat ja pyöräilivät rantaväylää pitkin, grillasivat
nurmikoilla ja uivat järvessä. Kaikki olivat tulleet nauttimaan aurinkoisesta
päivästä järven rannalle ja hymy nousi väkisin omallekin naamalle.
Kävelin rantaa pitkin trendikkään
Ouchyn sataman ohi Olympiamuseolle. Museo on pakollinen nähtävyys urheilun
ystäville Lausannessa. Museon sisällä oli paljon kuvia, historiaa ja urheiluvälineitä. Ulkopuolella paloi olympiatuli ja joitakin
maailmanennätyksiä oli nostettu esiin: sisäänkäynnillä oli korkeushyppyrima
nostettuna maailmanennätyskorkeuteen ja yhdelle suoralle oli laitettu ledit,
jotka kulkivat 100 metriä Usain Boltin tahtiin.
En ollut alunperin ajatellut
meneväni Montreux'hön, mutta luin Lonely Planetia junassa ja en saanut kylää
enää pois päästäni. Vajaan puolen tunnin junamatkan päässä Lausannesta oleva
Montreux on jostakin syystä ollut pitkään julkkisten suosiossa ja siellä ovat
äänittäneet monia levyjä rokkarit kuten Rolling Stones, Queen ja Deep Purple.
Queenista kaupungissa on jäljellä järvelle päin nyrkki pystyssä oleva Freddie
Mercury.
Montreux'ssa oli jännä tunnelma. Tuntui,
että kaikki ihmiset vain silmät pyöreinä katselivat ympärilleen koristeellisten
hotellien keskellä ja yrittivät miettiä, että mitä kaikki starat tulevat kylään
hakemaan. Tuli olo, että ei kukaan todellisuudessa jäisi Montreux'hön päivää
pidemmäksi ajaksi. Huomionarvoista on, että Montreux'ssakin näin ihmisiä, jotka
uivat järvessä. Se oli virkistävää, koska olin vaihdon aikana useilta kuullut, että he eivät
koskaan uisi järvessä, koska "vesi on seisovaa" ja "pohjasta
tulee pyörteitä, jotka vetää sut pinnan alle". What?
Illalla palasin takaisin
Lausanneen. Menin metrolla jälleen Ouchyyn; metrossa nuoret miehet pistivät
boomboxista pauhaamaan latinalaisia rytmejä ja perillä oli meneillään festarit,
joissa tanssittiin rivitanssia. Ehdottoman hieno kaupunki.
Olin yötä Lausannen Youth Hostellissa. Yhden hengen betonibunkkerista sai maksaa sveitsiläiseen tapaan
tylyt lähes 60 euroa. Unen päästä sai kuitenkin hyvin kiinni ja aamulla
rahoille sai vähän vastinettakin. Hintaan kuului aamupala, joka ei ollutkaan mitään puuroa ja vettä, vaan todella monipuolinen lähes hotellitason kattaus: mysliä,
muroja, jogurttia, leipää, leikkeleitä, juustoa, mehua, kahvia, hedelmiä.
Aamupalan jälkeen vyöryin huomattavasti tyytyväisempänä hostellista ulos.
Lausannesta pääsi Geneveen junalla
reilussa puolessa tunnissa. Geneve on Sveitsin toiseksi suurin kaupunki aivan
Sveitsin länsikärjessä Ranskan rajan lähellä. Nopeasti kävi selväksi, että yksi
päivä ei riitä tässä kansainvälisten järjestöjen keskuskaupungissa. Näkemättä
jäi muun muassa YK:n rakennukset ja Punaisen ristin museo.
Paljon kerkesin kuitenkin näkemään.
Ensin kävelin taas rantaan. Normaalisti tietystä kohtaa rantaa pitäisi näkyä
Mont Blanc, mutta nyt horisontissa näkyi vain pilvivuoria. Näin kuitenkin
Geneven ikonisen Jet d'Eaun, härmäläisittäin vesisuihkun. Se on samantyyppinen
järvestä ylös ampuva suihkulähde kuin Jyväskylässä, mutta tietenkin
Sveitsiläisten versio ampuu parhaimmillaan 140 metriin asti Wikipedian mukaan. Tajusin
liian myöhään, että rannassa oli aparaatti vesisuihkun korkeuden arvioimiseen, sillä pian lähemmän tarkasteluni jälkeen vesisuihku suljettiin
loppupäiväksi. Joskus niin tehdään esimerkiksi liian tuulisen sään takia.
Jalkani huomasivat nopeasti
Geneven totuttua suuremmaksi kaupungiksi. Lausanne tuntui vapaa-aikakeskeiseltä,
mutta Geneve puhtaalta bisnekseltä. Pitkiä teitä, joiden varrella kohosivat ikivanhat
korkeat kerrostalot, joiden kattoja koristivat monikansallisten yhtiöiden logot.
Pitkiä teitä pitkin pääsin
lopulta lukuisten puistojen poikki Geneven vanhaan kaupunkiin. Sen
keskellä kohoaa tämän "protestanttisen Rooman" katedraali. Itse
katedraalia mielenkiintoisempi oli kuitenkin restauroinnin yhteydessä
katedraalin alta löytyneet rauniot, joihin pääsi kiertämään ja tutustumaan
paikan historiaan aina Rooman valtakunnan ajalta asti. Rauniot olivat
esimerkillisesti esillä, sisäänpääsymaksu oli opiskelijalta mitätön ja
kaupanpäälle sai vielä äänioppaan.
Koska Geneve on myös Sveitsin
kellopääkaupunki, pitihän vähän tiukujakin nähdä. Patek Philippellä on
kellomuseo kaupungissa ja se oli selvinnyt nähtävyyksien ennakkokarsinnassani
jatkoon. Matkalla huomasin taas kuinka kehuttavalla tolalla on skeitti- /bmx-
/rullaluistelupuitteet Sveitsissä. Lähellä kaupungin keskustaa oli iso aukio
omistettu kokonaan skeittiparkille ja harrastajia riitti.
En ole mikään kelloasiantuntija,
mutta sen verran selvisi, että Patek Philippe on ollut jo yli sata vuotta
mullistamassa mekaanisia kelloja. Selvisi myös, että tämänkään sveitsiläisen
kansallisylpeyden yksikään perustajajäsen ei ollut sveitsiläinen, vaan kolmesta
esi-isästä kaksi oli puolalaisia ja yksi ranskalainen.
Museossa oli arvokas tunnelma. Se
oli jaettu kolmeen kerrokseen, joissa jokaisessa vierailijoita tarkkaili
mustiin pukeutunut turvamies korvanappi korvassa. Kelloja oli uupumukseen asti
ja niitä oli nenät kiinni vitriineissä tiirailemassa ihmisiä hämmästyttävän
suurelta ikähaitarilta. Kellot lähtivät 1800-luvun taskukelloista päätyen aina
nykyaikaisiin rannekelloihin. Vaikuttava oli myös lopun emalitöille omistettu
nurkkaus. Patek Philippelle työskentelee yksi maailman parhaista
emalimaalaajista, Suzanne Rohr. Hän työskentelee kotoa käsin ja tekee
keskimäärin yhden tilaustyön vuodessa. Jotkut ovat valmiita odottamaan neljäkin
vuotta, että saavat naisen maalaaman aikaraudan hyppysiinsä.
Museon jälkeen olin jo melko
poikki kävelystä ja kalliista kelloista, joten ison kaupungin tyyliin hyppäsin
huippuhienoon ratikkaan, josta jäin pois viileimmällä shoppailukadulla. Hetken
haistelin kaupungin tunnelmaa, kävin hakemassa junaeväät ja menin junaa
odottamaan.
Kaiken kaikkiaan pikaisesta
Geneve-järven reissusta jäi sisälle seesteinen olo. Jos pakko olisi jäädä
Sveitsiin asumaan, niin jäisin näihin maisemiin.
