In giro per le città

Viime viikko oli erityisen turismipainotteinen. Sain ensimmäiset kolme vierastani Luganoon ja pääsin itsekin taas turistina pällistelemään nykyistä kotikaupunkiani ja vähän kaukaisempiakin kyliä. Siskoni Marika saapui miehensä Juhan kanssa pitkäksi viikonlopuksi ja tyttöystäväni Linda jäi viikonlopun jälkeen luokseni vielä seuraavaan sunnuntaihin.

Isolla porukalla olimme suunnitelleet pysyvämme Luganossa – aikaa kun ei kuitenkaan ollut kovin paljoa reissaamiseen. Valitettavasti Luganon säässä oli kuitenkin vielä menossa pohjavaihe ja ensimmäiset kaksi päivää aurinko pysyi piilossa.

Harmaille päivillekin löysimme kuitenkin helposti tekemistä kiitos Marikan italian kielen puheinnokkuuden ja Hotel Pestalozzin avuliaan vastaanottonaisen. Marika sai naiselta haltuunsa heti kättelyssä kartan, jossa oli kaikki Luganon tärkeimmät nähtävyydet. Tämän lisäksi minä sukelsin Luganon turistitoimiston kotisivuille ja noukin sieltä mielenkiintoisimmat (eli kaikki avoinna olevat) museot.

Lugano paljastui varsin helpoksi kaupungiksi tehdä turistireittejä. Kunhan vain aloittaa sopivasta kohtaa rantaa ja jatkaa rannan läheisyydessä eteenpäin, osuu matkalle monta kohdetta joissa voi piipahtaa. Me aloitimme Luganon luonnontieteellisestä museosta. Siellä esiteltiin Ticinon kantonin luonnon eri alueita näyteikkunoihin asetelluin kasvein ja täytetyin eläimin. Lisäksi oli mineraaleja, fossiileja ja parhaimpana vetonaulana lämpökamera. Eteenpäin.

Reittimme jatkui Via Nassaa pitkin aina sen loppuun asti. Matkan varrella oli yksi kirkko ja monia kellokauppoja. Via Nassan päässä oli ulkoapäin vaatimattoman oloinen kirkonkoppero, jonka vetonaulana oli kuitenkin Leonardo da Vincin oppipojan maalaama fresko. Sveitsin tunnetuinta renessanssiajan freskoa lukuun ottamatta tämä Santa Maria degli Angiolin (tai Angelin, lähteestä riippuen) kirkko oli hyvin pelkistetyn vaalea.

Nälkä tuntui viikonlopun aikana tulevan aina yllättäen ja nälästä sokeana ravintolan valintakin meinasi olla hankalaa. Luganon ravintoloissa pitää listan miellyttävyyden lisäksi tarkastaa, että ruokaa ylipäätään tarjoillaan haluttuun kellonaikaan. Ja jos ruokaa tarjoillaan, saattaa vielä erikseen olla määritelty missä osassa ravintolaa sitä tarjoillaan: terassilla, sisällä, tiskillä, portailla, pizzauunin vieressä jne. Jostakin syystä meidän turistirykmentti ei koskaan ollut samassa aikataulussa paikallisten kanssa ja halusimme aina ruokaa, kun paikalliset ryystivät kahvia tai kahvia, kun paikalliset illallistivat. Mahat Luganossakin saa kuitenkin täyteen, joskin saa lompakonkin tyhjäksi, jos eksyy liha tai kalaruokiin. Tai tilaa pullotettua vettä, limua tai mitä vain muuta kuin meidän juomavalintaa, ilmaista raanavettä, acqua dal rubinetto.

Kun aurinko tuli sunnuntaina edeltävän yön lumimyräkän jälkeen esiin, pääsimme mekin tositoimiin. Luganossa itsestään selvinä nähtävyyksinä töröttävät toisella puolella kaupunkia lähes kilometrin korkuinen Monte Brè -vuori ja toisella puolella lähes yhtä korkea San Salvatore. Molempien huipulle menee köysiratajuna ja Monte Brèn juna oli juuri edellisenä päivänä avannut kautensa. Pistimme aurinkolasit päähän ja lähdimme Brèn juurelle. Köysiratoja on Brèllä kaksi: ensimmäinen on automaattinen juna, joka tekee neljän minuutin matkan seuraavalle pysäkille, jossa vaihdetaan junaa. Seuraava menee sitten jo vuoren huipulle asti monen pysäkin kautta, joissa juna ei kuitenkaan tuntunut päästävän ketään ulos tai sisään.  Junan nytkähtäessä liikkeelle ensimmäisen kerran jokaisella taisi vilahtaa elämä silmien edestä, mutta mitä pidemmälle juna nytkytti, sitä luottavaisemmiksi tulimme, että se kuljettaa meidät päätepysäkille asti.

Brèn huipulla on kaksi ravintolaa ja yksi kirkko. Alkuperäinen kirkko oli purettu Hotelli Brèn tieltä, mutta lopulta oli päätetty pystyttää uusi kirkko vuoren korkeimmalle kohdalle. Edellisen yön lumisateen jäljiltä huipulla oli myös paljon auringossa nopeasti sulavaa lunta, mutta meillä kaikilla oli onneksi sääilmiöön täydellisesti sopivat varusteet. Liukastelimme kaupunkitossuillamme näköalapaikalle ja kirkolle, mutta huipulta kilometrin päässä olevan Brèn pienen kylän jätimme katsastamatta, koska kylään meneviltä rappusilta puuttui talvikunnossapito.

Mainittakoon, että samana aurinkoisena päivänä kävimme nopeasti vielä katsomassa toisen Luganon auki olevista museoista, Museo Cantonale D’Arten, koska sinne oli ilmainen sisäänpääsy kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Edellisenä päivänä jätimme sen väliin korkean sisäänpääsymaksun takia ja nyt tuuletimme onnistunutta päätöstämme. Menimme museoon 20 minuuttia ennen sulkemisaikaa, mutta meille riitti kymmenen minuuttia sen nykytaiteellisen tarjonnan katsastamiseen.

Maanantaina Marika ja Juha lähtivät aamusta aikaisin Milanoon nähdäkseen siitä vielä siivun ennen paluulentoa. Minä menin kouluun ja Linda jäi hengailemaan Luganoon. Pysyimme Luganossa Lindan kanssa vielä pari yötä, jotta minä pääsin luennoilleni ja sain maksaa vuokrani. Keskiviikkona sään helliessä lähdimme katsomaan miltä Italian puolella näyttää.

Linda ei ollut koskaan käynyt Italiassa, joten Pohjois-Italian ilmiselväksi vetonaulaksi valikoitui myyttinen Venetsia. Tämän lisäksi Matteo-kämppis suositteli Milanon ja Venetsian väliin sijoittuvaa Veronaa. Nopeasti Italian turneen reitiksi muodostuikin Verona, Venetsia ja jos aikaa jäisi, Milano. Luennon, vuokranmaksuviivytysten ja junien viivästelyjen takia saavuimme keskiviikkona Veronaan vasta pimeän laskeuduttua. Verona ei kuitenkaan jättänyt kylmäksi, vaan löi heti ällikällä. Kävelimme yöpaikkaamme kohti lähes Jyväskylä-Vaajakoski moottoritien levyistä vaalealla kivellä päällystettyä pääkatua pitkin ja hymy nousi jo korvien yläpuolelle, kun astuimme historiallisen keskustan porteista sisään Piazza Brà -aukiolle. Pyöreän aukion keskellä on suihkulähteillä höystetty puisto ja sen laitamilla turistienryöstöravintoloita upeissa vanhoissa värikkäissä rakennuksissa sekä tietysti Veronan gladiaattoriareena. Aukiolta lähti jälleen valkoisella kivellä päällystetty Via Mazzini, Veronan tärkein ostoskatu, jota pitkin jatkoimme matkaa majapaikkaamme.

Majapaikkamme ansaitsee erityiskiitokset, joten nyt on pakko hieman hehkuttaa. Valitsimme B&B Relais Arenan Booking.com sivuilta sen huokean hintatason ja huikean 9,5/10 asiakasarvioiden keskiarvon takia. Relais Arena on nuoren perheen pitämä bed & breakfast -majapaikka antiikkisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa aivan Veronan historiallisen keskustan läheisyydessä. Omistaja Andrea otti meidät heti iloisesti vastaan ja ensitöikseen päästi väsyneet matkustajat huoneeseensa. Huone oli meille kahdelle valtava ja ilmeisen hiljattain kunnostettu kylpyhuonetta myöten. Isolle sängylle oli mukava rojahtaa tavaroiden roudaamisen jälkeen. Hetken matkasta toivuttuamme menimme alakertaan, jossa Andrea antoi meille Veronan kartan, johon hän merkkasi paikat joissa kannattaa syödä ja paikat, jotka kannattaa kiertää kaukaa. Testasimme ensimmäisenä iltana yhden hänen suosituksistaan ja se osoittautui oikeasti hyväksi paikaksi hinta/laatu-suhteeltaan. Suosittelen Relais Arenaa kaikille Veronan matkaajille. Emme voineet uskoa kuinka hyvän huoneen saimmekaan tähän hintaan. Asiaan loi tietysti kontrastia myös Luganon silmiä kirvelevät yöpymishinnat.

Perinteinen Veronalainen rakennustyyli, jossa vuorottelee punainen tiili ja valkoinen kivi.

Illalla tutkailimme hieman Veronan tarjontaa ja totesimme, että on parasta ostaa 15 euron Verona Card, jolla pääsee kaikista mielenkiintoisimpiin nähtävyyksiin. Yksittäiset sisäänpääsyliput olivat monessa paikkaa kiinnitetty kuuden euron hintaluokkaan. Ensimmäisenä menimme Veronan Arenalle, joka jälkikäteen tarkasteltuna oli molempien mielestä vaikuttavin nähtävyys. Eihän siellä maisemien ja itse rakennelman lisäksi ollut sen ihmeempää nähtävää, mutta jollakin tavalla tunnelma oli tiivis, kun entisaikojen hirveyksien näyttämöllä rakennettiin täyttä häkää oopperalavaa.

Tietysti meidän piti Veronassa nähdä myös Julian parveke ja Verona Cardilla pääsimme myös sisälle Julian taloksi kutsuttuun tönöön. Sisällä nyt ei paljoa nähtävää ollut: hieman vanhaa näytelmärekvisiittaa ja keskinkertaisia valokuvia. Kävin kuitenkin Julian parvekkeella kuvaamassa alhaalla parveketta kuvaavia turisteja, jotka kuitenkaan, kumma kyllä, eivät halunneetkaan enää kuvata parveketta jolla joku maitonaama sohii järkkärin kanssa.

Parvekkeen jälkeen nähtävyydet paranivat: pakollisia kirkkoja, arkeologisia kaivauksia, kellotorni, roomalainen amfiteatteri. Verona on upea kaupunki ja Adige-joen varrella auringon paahtaessa Lindakin pääsi maistamaan aitoa italialaista fast foodia: suomalaisittain sämpylä, italiaksi panino. Parhaimmillaan noin kolmella eurolla saa pään kokoisen sämpylän, jonka välissä on italialaisia herkkuja, kuten ilmakuivattua kinkkua, rucolaa, mozarellaa, salamia tai jopa kokonainen paneroitu possun lehtipihvi. Kylkeen jääkylmä limu ja ABC:n muovipussissa kuivettuneista viiden euron koppuroista ei voi puhua edes samana päivänä.

Viimeisenä yönä Veronassa katsastimme Venetsian majoitustarjonnan ja päädyimme kahden tähden Hotel Falieriin. Nopealla seutujunalla hurautimme Venetsiaan puolessa tunnissa ja kyllähän senkin ensipuraisu oli vaikuttava. Veronassakin oli jo turisteja, mutta Venetsiassa niitä oli 2-3 kertaa enemmän. Aurinko porotti ja vesi liplatti, kun roudasimme pakaasimme hotellille. Hotellinkin ensipuraisu oli vaikuttava. Veronaan verrattuna hintaluokassa ei tapahtunut tiputusta, mutta majapaikan tasossa kyllä hieman. Ensimmäisessä huoneessamme oli niin sankka kloorin haju, että silmät alkoivat heti vuotaa ja hengittäminen oli vaikeaa. Pikainen palaveri ystävällisen vastaanottomiehen kanssa ja pian saimme huoneen, jossa saattoi jo hengittää.

Alkukankeuksien jälkeen Venetsia alkoi avautua. Kaupunkina se ei jäänyt sydämiimme yhtä vahvasti kuin Verona, mutta kyllähän puupölkkyjen päälle mereen rakennettu ja arkkitehtuuriltaan eittämättä vaikuttava kaupunki on pakko kokea edes kerran. Nähtävyyksistä herttuan palatsi, Palazzo Ducale, oli melko hieno rakennus ja sen asekokoelma erityisen mielenkiintoinen. Samaan hintaan pääsimme myös museoon, jossa oli runsaan taulukokoelman seassa myös antiikkisia esineitä, kolikoita, patsaita, karttoja ja kirjoja, joita minä olisin mielelläni ihmetellyt vielä pidempäänkin.

Jos cappuccinosta ei halua maksaa 9 euroa, niin Venetsiassa, jos missä, kannattaa katsoa missä asioi. Melko pienellä vaivalla kuitenkin löysimme ruokapaikat ja lopulta kuppilan missä Linda pääsi kokemaan ensimmäiset italialaiset kahvit tiskillä; due cappuccini al banco, per favore. Ilma oli sakeaa, kun saman tiskin ääressä kahvilallinen porukkaa ryysti aperitivojaan ja me kietaisimme kahvimme huiviin. Kunnollisen cappuccinon makunautinto on kuitenkin aina valloittava, paikasta riippumatta.

Sunnuntaina, Lindan lähtöpäivänä, kerkesimme vielä muutamaksi tunniksi Milanoon lyhyelle turistikierrokselle. Milanossa se tarkoittaa tietenkin tuomiokirkkoa ja sen vieressä olevaa yhtä maailman vanhimmista ostoskeskuksista, Galleria Vittorio Emanuele II. Mieleenpainuva oli kuitenkin myös Gallerian vieressä oleva McDonald’s, jossa tilasimme ensin ruokamme automaatista ja sen jälkeen nousimme näköalahissillä yläkertaan nauttimaan ateriamme.

Miniloma Italiassa oli kaiken kaikkiaan onnistunut reissu. Matkustustahti oli melko tiivis, mutta ainakin kerkesimme näkemään monenlaista. Sesongin ulkopuolella tai sen reunamilla matkustamisessa on se huono puoli, että turistit eivät ole kadonneet minnekään, joten jonoilta ei välty, sekä se, että useiden nähtävyyksien ympärillä on rakennustelineet vuosittaisia kunnostuksia varten. Eipähän ainakaan tuhraudu aikaa niiden valokuvien ottamiseen, jotka löytyvät kaikkien muidenkin albumeista. Sen sijaan voi vähän hengähtää ja katsella ympärilleen.