Mamma mia

Luzernin keikasta kaksi päivää ja olin taas juna-asemalla. Tällä kertaa kuitenkin olin siellä vastassa äitiäni, joka tuli muutamaksi päiväksi ihmettelemään poikansa nykyistä elinympäristöä. Matka oli mennyt hyvin ja erityisen käteväksi osoittautui jälleen kerran Milano Malpensan ja Luganon väliä kulkeva bussi. Se on ehdottomasti helpoin ja edullisin yhteys Luganosta maailmalle. Uusi hotellituttavuuskin (Hotel Zurigo) sai hyväksynnän, kun hieman nyrpeän oloinen vastaanottohenkilö antoi yllättäen äitille heti kättelyssä ilmaiseksi paremman huoneen, ylimmästä kerroksesta ja parvekkeen kera.

Vierailuajankohtaan osui kolme koulupäivää, joten kokonaisia päiviä yhdessäoloon oli vain yksi. Valitsimme pääkohteeksemme Bellinzonan. Se on Ticinon kantonin pääkaupunki, joka on tunnettu sen Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvista kolmesta linnasta.

Bellinzonan keskustassa oleva Castelgrande on nimensä mukaisesti linnoista suurin ja sen museossa pyörii mielenkiintoinen pätkä kaupungin ja linnojen historiasta. Castelgrande rakennettiin laakson pohjalla olevan kallionjärkäleen päälle; ensimmäiset kirjoitukset linnoituksista paikalla ajoittuvat noin 400 jKr. Linnoituksen sijainti on äärimmäisen strateginen. Se sijaitsee tärkeimpien alppireittien risteyksessä ja sen verran kapeassa kohdassa laaksoa, että laakso oli helppo sulkea liikenteeltä.

Bellinzonasta tuli suuri rahanlähde tullimaksujen takia ja se oli siksi haluttu kohde valtaajille. Hyökkäyksiä tuli pohjoisesta ja etelästä, ja 1500-luvulla se oli Milanolaisen Sforzan suvun hallussa. Milanolaisten käsissä Bellinzonan linnoitus kasvoi suurimpiin mittoihinsa vain tullakseen osittain tuhotuksi maavyöryssä.

Kaksi muuta linnaa sijaitsevat ylempänä rinteessä ja niihin kävely käy hyvästä päiväretkestä. Näiltä pienemmiltä linnoilta on hienot näkymät laaksoa pitkin aina Locarnoon ja Lago Maggiore -järvelle. Bellinzonan kaupunki on itsessään myös kaunis käppäilykohde. Harmi vain että vierailupäivämme oli sunnuntai, jolloin koko Sveitsi on kuollut ja kaupungissa on auki vain kaikista surkeimmat pizzaluukut ja kahvilantapaiset.

Muut päivät kuluivat kivasti Luganossa. Uusi mukava tuttavuus oli lounaspaikka Bistrot 61. Sen hintataso oli Luganoksi todella kelvollinen ja ruokakaan ei ollut hassumpaa. Onneksi satuimme myös hoksaamaan jo ulkoa olevasta kyltistä mielenkiintoiset annokset, koska ruokalistan tilalla oli tarjoilijan italiankielinen suullinen konekiväärilista.

Viimeisenä päivänä tyhjensimme pajatson mitä tulee täydellisen luganolaisen turistipäivän ohjelmaan. Päivä alkoi lounaalla Pasta e Pesto -ravintolassa. Sen liikeideana on, että ravintolassa ei ole tarjoilijoita, vaan ruoat haetaan luukulta itse. Sillä säästetään hinnoissa, jolloin meidän pasta-annoksen, viinilasin ja kahvin hinnaksi jäi ainoastaan 17 frangia (n. 14 euroa). Ruoka oli todella hyvää (löysimme vihdoin salsa di nocia, Marikalle terkut) ja paikka oli erittäin viihtyisä: modernisti hyvällä maulla sisustettu.

Mahat täynnä otimme paikallisjunan Caslanoon, Alprosen suklaatehtaan kotipaikkaan. Teimme päivän kannalta parhaan valintamme ottamalla päiväliput paikallisliikenteeseen, koska se on pidemmillä matkoilla samanhintainen kuin kaksi yhden suunnan lippua. Alprosen suklaatehtaalla on pieni suklaamuseo, jossa jälleen nyrpeä nainen ojentaa ensin sulassa suklaassa uitetut leipätikut kouraan ja sen jälkeen pääsee ihailemaan vanhoja suklaa-automaatteja ja tekemään kierroksen tehtaassakin. Pandaan verrattuna Alprosen tehdas oli pienempi ja hieman uudempi. Muutamia samoja koneita näkyi siellä täällä.

Museosta ainut uloskäynti oli tehtaanmyymälän kautta. Tarjonnan helmi on suklaalla päällystetyt mantelit, joihin on vielä heitetty kaakaokerros päälle. Jos käyt liikkeessä, älä missaa näitä. Muuten hämmennystä herättivät erimerkkiset suklaat hyllyillä, joissa ei ollut merkintää valmistuspaikasta. Etenkin kun muun merkkisissä suklaissa oli UTZ ”reilun kaupan” -merkki, mutta Alprosen omilla logoilla olleissa suklaissa ei kestävästä kehityksestä ollut tietoakaan.

Reput täynnä suklaata aloimme miettiä, että äitin Lugano-vierailusta puuttuu enää jompi kumpi Luganon vuorista. Tarkistin kännykällä molempien köysiratojen aikataulut ja sveitsiläiseen tyyliin niiden kuskit menivät jo ennen iltakuutta tutimaan. Harmistuneena siitä ajatuksesta, että äitiltä jäisi näkemättä Luganon hienot vuoristomaisemat, aloin miettiä vaihtoehtoja. Yhtäkkiä välähti, että olin nähnyt bussin Monte Brèn rinteillä ja samalla, että meillä oli taskussa päiväliput Luganon ympäristön paikallisliikenteeseen. Raivokkaalla kännykkäsurfailulla yhdistelin meille reitin Luganon rautatieasemalta aina Brè:n kylään.

Matka Monte Brèlle oli onnistuneessa päivässä kirsikka kakun päällä. Bussimatka on mahdollisesti vielä köysirataakin hienompi: ilta-aurinko, paikallisten mielipuoliset lukaalit huikaisevissa maisemissa ja bussikuskin äärimmäinen ammattitaito pikkuruisella serpentiinitiellä. Brèn kylästä Monte Brè:n huipulle on kilometrin pituiset portaat, joiden aikana maisemat vain koko ajan paranevat. Näkymät Monte Brèltä Luganoon päin ovat vasta puolet vuoren viehätyksestä, toiseen suuntaan aukeaa lähes yhtä huikea maisema. Koko päivän reissamisen hinnaksi tuli 12,40 frangia, joten pelkän köysiradan 25 frangin hintaan verrattuna toteuttamamme päiväohjelma on erittäin suositeltava vaihtoehto.