Luzernin keikasta kaksi päivää ja
olin taas juna-asemalla. Tällä kertaa kuitenkin olin siellä vastassa äitiäni,
joka tuli muutamaksi päiväksi ihmettelemään poikansa nykyistä elinympäristöä.
Matka oli mennyt hyvin ja erityisen käteväksi osoittautui jälleen kerran Milano
Malpensan ja Luganon väliä kulkeva bussi. Se on ehdottomasti helpoin ja
edullisin yhteys Luganosta maailmalle. Uusi hotellituttavuuskin (Hotel Zurigo)
sai hyväksynnän, kun hieman nyrpeän oloinen vastaanottohenkilö antoi yllättäen
äitille heti kättelyssä ilmaiseksi paremman huoneen, ylimmästä kerroksesta ja
parvekkeen kera.
Vierailuajankohtaan osui kolme
koulupäivää, joten kokonaisia päiviä yhdessäoloon oli vain yksi. Valitsimme
pääkohteeksemme Bellinzonan. Se on Ticinon kantonin pääkaupunki, joka on tunnettu
sen Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvista kolmesta linnasta.
Bellinzonan keskustassa oleva
Castelgrande on nimensä mukaisesti linnoista suurin ja sen museossa pyörii
mielenkiintoinen pätkä kaupungin ja linnojen historiasta. Castelgrande rakennettiin
laakson pohjalla olevan kallionjärkäleen päälle; ensimmäiset kirjoitukset
linnoituksista paikalla ajoittuvat noin 400 jKr. Linnoituksen sijainti on
äärimmäisen strateginen. Se sijaitsee tärkeimpien alppireittien risteyksessä ja
sen verran kapeassa kohdassa laaksoa, että laakso oli helppo sulkea
liikenteeltä.
Bellinzonasta tuli suuri
rahanlähde tullimaksujen takia ja se oli siksi haluttu kohde valtaajille. Hyökkäyksiä tuli
pohjoisesta ja etelästä, ja 1500-luvulla se oli Milanolaisen Sforzan suvun hallussa.
Milanolaisten käsissä Bellinzonan linnoitus kasvoi suurimpiin mittoihinsa vain
tullakseen osittain tuhotuksi maavyöryssä.
Kaksi muuta linnaa sijaitsevat
ylempänä rinteessä ja niihin kävely käy hyvästä päiväretkestä. Näiltä
pienemmiltä linnoilta on hienot näkymät laaksoa pitkin aina Locarnoon ja Lago
Maggiore -järvelle. Bellinzonan kaupunki on itsessään myös kaunis
käppäilykohde. Harmi vain että vierailupäivämme oli sunnuntai, jolloin koko
Sveitsi on kuollut ja kaupungissa on auki vain kaikista surkeimmat pizzaluukut
ja kahvilantapaiset.
Muut päivät kuluivat kivasti
Luganossa. Uusi mukava tuttavuus oli lounaspaikka Bistrot 61. Sen hintataso oli
Luganoksi todella kelvollinen ja ruokakaan ei ollut hassumpaa. Onneksi satuimme
myös hoksaamaan jo ulkoa olevasta kyltistä mielenkiintoiset annokset, koska
ruokalistan tilalla oli tarjoilijan italiankielinen suullinen konekiväärilista.
Viimeisenä päivänä tyhjensimme
pajatson mitä tulee täydellisen luganolaisen turistipäivän ohjelmaan. Päivä
alkoi lounaalla Pasta e Pesto -ravintolassa. Sen liikeideana on, että
ravintolassa ei ole tarjoilijoita, vaan ruoat haetaan luukulta itse. Sillä
säästetään hinnoissa, jolloin meidän pasta-annoksen, viinilasin ja kahvin
hinnaksi jäi ainoastaan 17 frangia (n. 14 euroa). Ruoka oli todella hyvää
(löysimme vihdoin salsa di nocia, Marikalle terkut) ja paikka oli erittäin
viihtyisä: modernisti hyvällä maulla sisustettu.
Mahat täynnä otimme paikallisjunan
Caslanoon, Alprosen suklaatehtaan kotipaikkaan. Teimme päivän kannalta parhaan
valintamme ottamalla päiväliput paikallisliikenteeseen, koska se on pidemmillä
matkoilla samanhintainen kuin kaksi yhden suunnan lippua. Alprosen
suklaatehtaalla on pieni suklaamuseo, jossa jälleen nyrpeä nainen ojentaa ensin sulassa
suklaassa uitetut leipätikut kouraan ja sen jälkeen pääsee ihailemaan vanhoja
suklaa-automaatteja ja tekemään kierroksen tehtaassakin. Pandaan verrattuna
Alprosen tehdas oli pienempi ja hieman uudempi. Muutamia samoja koneita näkyi
siellä täällä.
Museosta ainut uloskäynti oli
tehtaanmyymälän kautta. Tarjonnan helmi on suklaalla päällystetyt mantelit,
joihin on vielä heitetty kaakaokerros päälle. Jos käyt liikkeessä, älä missaa
näitä. Muuten hämmennystä herättivät erimerkkiset suklaat hyllyillä, joissa ei
ollut merkintää valmistuspaikasta. Etenkin kun muun merkkisissä suklaissa oli
UTZ ”reilun kaupan” -merkki, mutta Alprosen omilla logoilla olleissa suklaissa
ei kestävästä kehityksestä ollut tietoakaan.
Reput täynnä suklaata aloimme
miettiä, että äitin Lugano-vierailusta puuttuu enää jompi kumpi Luganon
vuorista. Tarkistin kännykällä molempien köysiratojen aikataulut ja sveitsiläiseen tyyliin niiden kuskit menivät jo ennen iltakuutta tutimaan.
Harmistuneena siitä ajatuksesta, että äitiltä jäisi näkemättä Luganon hienot
vuoristomaisemat, aloin miettiä vaihtoehtoja. Yhtäkkiä välähti, että olin
nähnyt bussin Monte Brèn rinteillä ja samalla, että meillä oli taskussa
päiväliput Luganon ympäristön paikallisliikenteeseen. Raivokkaalla
kännykkäsurfailulla yhdistelin meille reitin Luganon rautatieasemalta aina
Brè:n kylään.
Matka Monte Brèlle oli
onnistuneessa päivässä kirsikka kakun päällä. Bussimatka on mahdollisesti vielä
köysirataakin hienompi: ilta-aurinko, paikallisten mielipuoliset lukaalit
huikaisevissa maisemissa ja bussikuskin äärimmäinen ammattitaito pikkuruisella
serpentiinitiellä. Brèn kylästä Monte Brè:n huipulle on kilometrin pituiset
portaat, joiden aikana maisemat vain koko ajan paranevat. Näkymät Monte Brèltä
Luganoon päin ovat vasta puolet vuoren viehätyksestä, toiseen suuntaan aukeaa
lähes yhtä huikea maisema. Koko päivän reissamisen hinnaksi tuli 12,40 frangia,
joten pelkän köysiradan 25 frangin hintaan verrattuna toteuttamamme
päiväohjelma on erittäin suositeltava vaihtoehto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti