La città più bella della Svizzera

Vanha kaupunki modernin kulttuuri- ja kongressikeskuksen sisällä

Lucerne, Luzern, Lucerna on monilla eri kielillä Sveitsin kauneimmaksi kehuttu kaupunki. Lukuisten suositusten takia päädyin ottamaan asiasta selvää eräänä torstaina. Olin ostanut sille päivälle yhden biglietto giornaliero per i comunin, kavereiden kesken flexicardin, jolla saa matkustaa yhden päivän ajan Sveitsin koko rautatieverkostolla. Lipun 35 frangin hinta on lähes nimellinen, kun ottaa huomioon, että normaali aikuisen meno-paluu Luzerniin maksaa hulppeat 116 frangia. Vaikka minulla on puolen hinnan korttikin, niin flexicardilla säästin vielä lisää.

Jälleen oli siis aika varhaisen herätyksen. Tällä kertaa otin vasta aamun toisen junan, valitettavasti kiikkuvaa mallia jälleen, ja saavuin Luzerniin hieman ennen yhdeksää. Kaupungissa oli hyvä aamupöhinä päällä: työläiset ja opiskelijat sinkoilivat arkisiin koloihinsa pretzelit kourassa. En ollut myöskään ensimmäinen turisti paikalla, sillä kiinalaiset olivat jo kerenneet rantaan ruokkimaan sorsia. Päivä oli harmaa, mutta olihan kaupunki eittämättä kaunis perisveitsiläiseen tyyliin: vanha kaupunki järven rannalla, alpit taustalla.

Aluksi otin hieman välipalaa kaupungin rantaraitilla. Hienoimpien hotellien edessä järven rannalla kulkee pitkä puistomainen rantaväylä. Sen vaalealla soralla päällystettyä pintaa kuluttivat tuona aamuna pääosin nuoret naiset juoksutrikoissa ja vanhemmat naiset pienten koiriensa kanssa, sekä kiinalaiset.

Edeltävänä iltana olin jutellut Matteon kanssa tulevasta reissustani. Matteo tietysti innostui tästäkin asiasta suurikokoisen lapsen innokkuudella ja alkoi kertoa kuinka Luzernissa on aivan upea liikennemuseo. Hän on aina ollut kiinnostunut kaikesta tekniikasta ja muisti elävästi kuinka oli pienenä poikana päässyt ihmettelemään museon laitteita. Päätin palopuheen perusteella aloittaa päivän näillä kaiken maailman kuljetuslaitteilla.

Liikennöintivälineitä oli museossa toden totta aivan laidasta laitaan: vesiltä maalle, maasta ilmaan ja avaruuteen. Museo oli jaettu kolmeen halliin ja pihamaahan, josta löytyi muun muassa siipirataslaiva, maailman suurin turistikäyttöön rakennettu sukellusvene ja matkustajalentokoneen. Museokierros alkoi yhdellä suurella sveitsiläisten ylpeydenaiheella: Gotthardin eri tunnelien rakentamisella. Jo museon ulkopuolella oli reilut kymmenen metriä halkaisijaltaan oleva kaivurin terä. Tunnelin jälkeen tulivat järjestyksessä junat, autot, veneet, lentokoneet ja avaruusalukset. Museossa oli mukava kaikessa rauhassa perehtyä laitteisiin, mutta valitettavasti lentokoneisiin päästessä tunteja oli vierähtänyt jo lähes neljä ja mielenkiintomittarin varoitusvalo syttyi palamaan. Lento-osastolla oli esiteltynä muun muassa sveitsiläisten panostusta maapallon kiertämiseen kuumailmapallolla ja avaruustutkimukseen, mutta energian loppuessa ne tuli kierrettyä valitettavan pintapuolisesti.

Vaelsin museosta ulos rantaan taas syömään eväitä järvilintujen seurassa. Järven vesi oli niin kirkasta, että rannassa pystyi seuraamaan nokikanojen sukellusta pohjaan asti Full HD –laadulla.

Toivuttuani tietoähkystä suunnistin Luzernin hittikohteeseen; sähköllä toimivia busseja ihmetellen päädyin Luzernin leijonapatsaalle. Se on kymmenmetrinen pystysuoraan kallioon kaiverrettu leijona. Se toimii muistomerkkinä niille sveitsiläisille, jotka kuolivat Ranskan vallankumouksen myllerryksessä. Merkitty se oli myös kiinalaisturistien päiväohjelmaan heti sorsien ruokkimisen jälkeen. Olin ottanut kaikki pakolliset kuvat kohteesta ja jäin äimäämään monumenttia itsekseni. Heti kun laskin kamerani, viereeni lähestulkoon muodostui jono ihmisistä, jotka pyysivät minua ottamaan kuvan heistä leijonan kanssa. Tämä oli se hetki jolloin varmistin myös turistien kansallisuuden, kun eräs mies kysyi mistä olen kotoisin. Esitettyäni saman vastakysymyksen hän vastasi vähän hölmistyneenä: ”Kiinasta.”

Lopun päivästä pyörin Luzernin vanhassa kaupungissa. Kaikissa Luzernin matkakuvissa on aina mukana jompikumpi kahdesta puisesta sillasta, jotka ylittävät Luzernin jakavan joen. Toinen silloista paloi 90-luvulla ja siitä on plakaati muistutuksena sillan siinä kohdassa, josta tulipalo alkoi. Sittemmin silta on kunnostettu entiselleen. Tulipalon keskeltä feenikslinnun lailla on noussut myös turistikrääsäputiikki isoimman sillan puolessa välissä olevaan kiviseen torniin. Itse pidin hauskana yksityiskohtana sitä, että joki ei virrannutkaan järven suuntaan, vaan siitä poispäin.

Vanhassa keskustassa mielestäni puusiltojen sijaan vaikuttavinta oli rakennusten arkkitehtuuri ja julkisivut. Rakennusten muodot eroavat täysin Ticinolaisista kaupungeista ja monen ulkoseinässä oli mahtavia maalauksia. Sveitsin kauneimman kaupungin tittelin myöntämistä varten täytyy tehdä vielä hieman tutkimuksia, mutta ehdottoman tunnelmallisesta kylästä on kyse.